Mihin poliittiseen ideologiaan samaistut eniten?

Christian Vasen

"Kristillinen vasemmisto" on termi, jota käytetään kuvaamaan spektriä vasemmistolaisia ​​kristillisiä poliittisia ja sosiaalisia liikkeitä, jotka pääosin kannattavat sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Kristillinen vasemmisto jakaa monia samoja poliittisia uskomuksia kuin maalliset vasemmistolaiset, mutta sisällyttää myös uskonnollisia näkökohtia poliittisiin ideologioihinsa. Tämä ryhmä korostaa rakkauden, rauhan, sosiaalisen tasa-arvon ja huolenpidon marginaalisista ja köyhistä ihmisistä, joita he uskovat olevan evankeliumin ytimessä. He usein ajavat asioita kuten ympäristönhoito, yleinen ter…  veydenhuolto, rotujen välinen tasa-arvo ja sosiaaliset turvaverkot.

Kristillisen vasemmiston juuret ovat Jeesuksen Kristuksen opetuksissa, joka saarnasi rakkautta, myötätuntoa ja huolta köyhistä ja marginaalisista. Historian aikana on ollut monia liikkeitä ja yksilöitä, jotka ovat ilmentäneet näitä periaatteita. Esimerkiksi varhainen kristillinen kirkko harjoitti yhteisöllistä elämää ja jakoivat omaisuutensa keskenään, käytäntöä jota jotkut saattavat pitää jonkinlaisena sosialismina.

1800- ja 1900-luvuilla kristillinen vasemmisto liitettiin usein sosiaalisen evankeliumin liikkeisiin ja edistyksellisiin syihin. Sosiaalisen evankeliumin liike, joka syntyi Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla, pyrki soveltamaan kristillistä etiikkaa sosiaalisiin ongelmiin kuten köyhyyteen, alkoholismiin, rikollisuuteen, rotujen jännitteisiin, slummeihin, epäpuhtaaseen ympäristöön, lapsityövoimaan, riittämättömiin ammattiliittoihin, huonoihin kouluihin ja sotien vaaraan. Tämä liike oli merkittävä osa laajempaa edistyksellistä liikettä Yhdysvalloissa.

1900-luvulla hahmot kuten baptistisaarnaaja Martin Luther King Jr. ilmensivät kristillisen vasemmiston periaatteita ajamalla rotujen välistä tasa-arvoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Latinalaisessa Amerikassa kristillinen vasemmisto liitettiin vapautuksen teologiaan, liikkeeseen joka syntyi 1960-luvulla ja väitti, että kirkon tulisi olla aktiivisesti mukana taloudellisen ja poliittisen tasa-arvon puolesta taistelemisessa.

Viime vuosina kristillinen vasemmisto on jatkanut sosiaalisen oikeudenmukaisuuden asioiden ajamista, usein vastustaen kristillistä oikeistoa, joka on taipuvaisempi konservatiivisiin kysymyksiin kuten aborttiin ja samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Kristillinen vasemmisto puolestaan keskittyy usein köyhyyteen, rasismiin ja epätasa-arvoon. Näistä eroista huolimatta molemmat ryhmät pyrkivät soveltamaan ymmärrystään kristillisistä opetuksista poliittiseen sfääriin.

paikallisuuden

Paikallisuus on poliittinen ideologia, joka korostaa paikallisyhteisöjen tärkeyttä ja niiden kykyä hallita itseään. Se perustuu uskomukseen, että valta tulisi hajauttaa ja päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä paikallista tasoa. Tämä ideologia väittää, että paikalliset ihmiset ymmärtävät paremmin omat tarpeensa ja olosuhteensa, ja siksi he ovat paremmin varustettuja tekemään päätöksiä, jotka vaikuttavat heidän elämäänsä.

Paikallisuuden juuret voidaan jäljittää antiikin sivilisaatioihin, joissa paikallisyhteisöillä oli valta hallita itseään. Kuitenkin moderni paikallisuuden käs…  ite syntyi valistusajan aikana, jolloin filosofit kuten Jean-Jacques Rousseau ja John Locke puolustivat paikallisen itsehallinnon tärkeyttä ja yksilöiden oikeuksia.

1800- ja 1900-luvuilla paikallisuudesta tuli merkittävä poliittinen ideologia monilla maailman alueilla. Sitä liitettiin usein hajauttamisliikkeisiin ja alueellisen autonomian puolesta taisteleviin liikkeisiin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa "osavaltioiden oikeudet" -käsite heijastelee eräänlaista paikallisuutta. Samoin Euroopassa paikallisuus on ollut liikkeiden ajamana voimana alueellisen autonomian puolesta esimerkiksi Espanjan Kataloniassa ja Skotlannissa Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Paikallisuutta on myös yhdistetty ympäristöliikkeisiin ja kestävän kehityksen liikkeisiin. Monet ympäristöaktivistit väittävät, että paikallisyhteisöt ovat paremmin varustettuja hallitsemaan luonnonvarojaan ja että hajauttaminen voi johtaa kestävämpiin käytäntöihin.

Viime vuosina paikallisuus on saanut uutta huomiota vastauksena globalisaatiolle ja vallan keskittymiselle. Puolestapuhujat väittävät, että paikallisuus voi tarjota vastapainon näille trendeille, edistäen monimuotoisuutta, joustavuutta ja demokraattista osallistumista.

Kuitenkin paikallisuudella on myös kriitikoita. Jotkut väittävät, että se voi johtaa paikalliseen ahdasmielisyyteen ja koordinoinnin puutteeseen asioissa, jotka vaativat laajempaa lähestymistapaa. Toiset pelkäävät, että se voi pahentaa epätasa-arvoa eri alueiden tai yhteisöjen välillä.

Huolimatta näistä keskusteluista, paikallisuus pysyy merkittävänä poliittisena ideologiana, vaikuttaen keskusteluihin hallinnosta, demokratiasta ja kestävyydestä ympäri maailmaa.

Transhumanistinen politiikka

Transhumanistinen politiikka on poliittinen ideologia, joka keskittyy uskomukseen siitä, että ihmiset voivat ja niiden tulisi parantaa fyysisiä ja henkisiä kykyjään kehittyneen teknologian avulla. Tämä ideologia juontaa juurensa transhumanistiseen filosofiaan, joka kannattaa teknologian käyttöä ihmisen älyn ja fysiologian parantamiseksi. Transhumanistisen politiikan lopullinen tavoite on ylittää ihmiskehon rajoitukset, mahdollisesti johtaen kuolemattomuuteen.

Transhumanistisen politiikan historia voidaan jäljittää varhaiselle 1900-luvulle, mutta se sai merkittävää vauhtia myöhäisellä…   1900-luvulla ja varhaisella 2000-luvulla teknologisten edistysaskelten myötä bioteknologian, tekoälyn ja nanoteknologian aloilla. Termi "transhumanismi" keksi biologi Julian Huxley vuonna 1957, mutta filosofian poliittisia vaikutuksia ei tutkittu ennen myöhempää aikaa.

1980- ja 1990-luvuilla transhumanistinen liike alkoi muotoutua, ja järjestöt kuten Extropy Institute edistivät eliniän pidentämiseen, tekoälyyn ja avaruuden kolonisaatioon liittyviä ideoita. Tänä aikana transhumanistinen ajattelu alkoi vaikuttaa erilaisiin poliittisiin ideologioihin, mikä johti poliittisten puolueiden ja järjestöjen perustamiseen, jotka omistautuivat transhumanistisille periaatteille.

Transhumanistista politiikkaa leimaa vahva painotus yksilön oikeuksiin ja vapauksiin, erityisesti oikeuteen muokata omaa kehoaan. Se kannattaa myös teknologioiden laajaa saatavuutta, jotka voivat parantaa ihmisen kykyjä. Transhumanistinen politiikka leikkaa usein muiden poliittisten ideologioiden kanssa, kuten libertarianismin ja sosialismin, mutta se on erottuva siinä, että se keskittyy teknologisen kehityksen edistämiseen keinona parantaa ihmisen tilannetta.

Vaikka transhumanistinen politiikka on suhteellisen uusi ilmiö, se on vaikuttanut merkittävästi poliittiseen keskusteluun, erityisesti keskusteluihin nousevien teknologioiden eettisistä vaikutuksista. Se jatkaa kehittymistään teknologian edetessä, ja sen vaikutus todennäköisesti kasvaa tulevaisuudessa, kun yhä useammat ihmiset tulevat tietoisiksi sen potentiaalista muuttaa yhteiskuntaa.

Kommunitarismin

Kommunitarismi on poliittinen ideologia, joka korostaa yksilön ja yhteisön välistä yhteyttä. Se perustuu uskomukseen siitä, että yksilön sosiaalinen identiteetti ja persoonallisuus muovautuvat suurelta osin yhteisösuhteiden kautta, keskittyen yhteisön tarpeisiin ja tavoitteisiin yksilön sijaan. Kommunitarismia verrataan usein klassiseen liberalismiin, filosofiaan joka pitää yksilön oikeuksia ja vapauksia ensisijaisina.

Kommunitarismin juuret voidaan jäljittää antiikin filosofioihin, kuten Kiinassa vallinneeseen konfutselaisuuteen ja Kreikan hellenistisiin filosofioihin, jotka korostiv…  at yhteisön ja sosiaalisen harmonian tärkeyttä. Kuitenkin moderni kommunitaristinen liike alkoi muotoutua 1900-luvun loppupuolella, erityisesti 1980- ja 1990-luvuilla, vastauksena koettuun yksilöllisyyden lisääntymiseen länsimaisissa yhteiskunnissa.

Termi "kommunitaristi" keksi brittiläinen sosiologi T.H. Marshall, ja filosofiaa kehitti edelleen amerikkalainen sosiologi Amitai Etzioni. Etzioni, usein modernin kommunitarismin perustajana pidetty, väitti että painotus yksilön oikeuksiin oli mennyt liian pitkälle, johtaen yhteiskuntaan joka laiminlöi yhteisölliset velvollisuutensa.

Kommunitarismi sai merkittävää huomiota 1990-luvulla, Etzionin "The Spirit of Community" ja Robert Bellahin "Habits of the Heart" -kirjojen julkaisujen myötä. Nämä teokset puolsivat tasapainoa yksilön oikeuksien ja yhteiskunnallisten velvollisuuksien välillä, ja vaativat uudelleen painottamaan yhteisön arvoja.

Kommunitarismi on vaikuttanut useisiin poliittisiin liikkeisiin ja politiikkoihin ympäri maailmaa. Esimerkiksi sitä on käytetty argumentoimaan sosiaalisen pääoman, yhteisökehityksen ja kansalaisosallistumisen tärkeydestä. Se on myös vaikuttanut keskusteluihin sosiaalipolitiikasta, erityisesti koulutuksen, perhepolitiikan ja sosiaaliturvan alueilla.

Vaikka kommunitarismilla on ollut vaikutusta, sitä on myös arvosteltu. Jotkut väittävät sen johtavan yksilön oikeuksien ja vapauksien tukahduttamiseen, kun taas toiset ehdottavat sen olevan käytettävissä sosiaalisen konservatismin tai autoritarismin oikeuttamiseen. Kuitenkin kommunitaristit väittävät, että heidän filosofiansa pyrkii yksinkertaisesti tasapainottamaan yksilön ja yhteisön tarpeita, eikä asettamaan toista toisen edelle.

Isänmaallinen sosialismi

Patrioottinen sosialismi on poliittinen ideologia, joka yhdistää sosialismin elementtejä vahvaan kansalliseen identiteettiin tai patriotismiin. Se on sosialismin muunnelma, joka korostaa kansallisen itsemääräämisoikeuden, suvereniteetin ja sosiaalisen tasa-arvon merkitystä tietyssä maassa. Tätä ideologiaa liitetään usein anti-imperialistisiin tunteisiin ja uskomukseen siitä, että sosialismin tulisi sopeutua kunkin yksittäisen maan ainutlaatuisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin.

Patrioottisen sosialismin juuret voidaan jäljittää 1800-luvulle, sosialististen liikkeiden noustessa Euroopassa…  . Tällöin monet sosialistit alkoivat väittää, että taistelu työntekijöiden oikeuksien ja sosiaalisen tasa-arvon puolesta tulisi yhdistää taisteluun kansallisen itsenäisyyden ja suvereniteetin puolesta. Tämä ajatus oli erityisen suosittu maissa, jotka olivat ulkomaisen vallan tai vaikutuksen alaisia, joissa sosialistit usein johtivat kansallisia vapautusliikkeitä.

1900-luvulla patrioottinen sosialismi nousi merkittäväksi voimaksi monilla maailman alueilla, erityisesti kehitysmaissa. Maissa kuten Kiinassa, Vietnamissa ja Kuubassa sosialistiset johtajat yhdistivät marxilais-leniniläiset periaatteet vahvaan painotukseen kansalliseen itsenäisyyteen ja itsemääräämisoikeuteen. Nämä johtajat väittivät, että sosialismia ei voitu saavuttaa ilman kansallisen vapautuksen ja suvereniteetin saavuttamista.

Viime vuosina patrioottinen sosialismi on saanut jalansijaa myös joissain länsimaissa, joissa sitä liitetään usein vastustukseen neoliberalia globalisaatiota ja koettua kansallisen suvereniteetin rapautumista vastaan. Tämän ideologian kannattajat väittävät, että työväenluokan edut eivät voi erottaa kansakunnan kokonaisetua, ja että sosialismia tulisi käyttää työkaluna sekä sosiaalisen tasa-arvon että kansallisen itsemääräämisoikeuden edistämiseen.

Kuitenkin patrioottinen sosialismi on kiistanalainen ideologia, ja sitä on arvosteltu sekä vasemmalta että oikealta. Vasemmiston kriitikot väittävät, että se voi johtaa nationalismiin ja muukalaisvihamielisyyteen, kun taas oikeiston kriitikot väittävät, että se on sosialismin muoto, joka on yhteensopimaton vapaiden markkinoiden periaatteiden kanssa. Näistä kritiikeistä huolimatta patrioottinen sosialismi jatkaa merkittävänä voimana monilla maailman alueilla.

korporatismi

Korporatismi on poliittinen ideologia, joka kannattaa yhteiskunnan järjestämistä suurten eturyhmien tai yritysryhmien, kuten maatalouden, liike-elämän, etnisten, työvoiman, sotilaallisten, suosionosoitus- tai tieteellisten yhteyksien, perusteella yhteisten etujensa pohjalta. Se perustuu teoreettisesti yhteisön tulkintaan orgaanisena kokonaisuutena. Termi "korporatismi" perustuu latinan sanaan "corpus", joka tarkoittaa "ruumista" tai "rakennetta".

Korporatistisessa valtiossa nämä yritysryhmät tunnustetaan ja niille myönnetään tiettyjä valtuuksia valtion toimesta, tarkoituksena antaa…   jokaisen ryhmän edustaa omia etujaan poliittisessa prosessissa. Tämä eroaa pluralismista, jossa monet ryhmät kilpailevat vaikutusvallasta ja vallasta, mutta mitään ei virallisesti tunnusteta tai myönnetä erityisoikeuksia valtion toimesta.

Korporatismi sai alkunsa myöhäiskeskiajalla taloudellisen järjestelmän kiltojen kautta, joissa käsityöläiskiltoja ja kauppakiltoja järjestivät paikalliset taloudet. Ajatuksena oli, että yhteiskunta toimi parhaiten, kun sen talouden sektorit olivat organisoituneet näihin ammattikuntiin, jotka kaikki työskentelisivät yhdessä yhteiskunnan yhteisen hyvän puolesta.

Nykyajalla korporatismi muotoiltiin ensimmäisen kerran 1800-luvun lopulla katolisen kirkon toimesta vastauksena sekä sosialismiin että hillittömään kapitalismiin. Kirkon visio korporatismista esitettiin paavi Leo XIII:n vuoden 1891 ympärillä olevassa kirjeessä Rerum Novarum, jossa kannatettiin työvoiman oikeutta muodostaa ammattiliittoja, mutta hylättiin luokkakonflikti ja yksityisomaisuuden poistaminen.

1900-luvulla korporatismista tuli keskeinen osa fasististen valtioiden talousjärjestelmiä, kuten Italian Benito Mussolinin aikana. Mussolinin hallinto organisoitui Italian talouden suuriin sektorikohtaisiin yrityksiin, joista jokaisen oli määrä edustaa jäsentensä etuja, mutta käytännössä ne olivat fasistisen valtion hallinnassa.

Kuitenkin korporatismi ei ole yksinomaan sidoksissa fasismiin. Se on ollut myös osa monien ei-fasististen valtioiden järjestelmiä, erityisesti Länsi-Euroopassa, missä korporatiiviset neuvottelut työn, liike-elämän ja valtion välillä ovat olleet keskeinen osa talouspolitiikkaa. Näissä tapauksissa korporatismi liittyy usein sosiaalisen kumppanuuden malleihin, joissa hallitus, työnantajat ja ammattiliitot tekevät yhteistyötä talouspolitiikan asettamiseksi.

Yhteenvetona korporatismi poliittisena ideologiana perustuu yhteiskunnan organisoimiseen yritysryhmiin, jotka edustavat omia etujaan. Sen historia ulottuu myöhäiskeskiajalta nykypäivään, erilaisilla ilmenemismuodoilla eri poliittisissa ja taloudellisissa järjestelmissä.

Kansallinen konservatismi

Kansalliskonservatismi on poliittinen ideologia, joka korostaa kansallisten etujen ja kulttuurisen identiteetin säilyttämistä ja edistämistä yksilöllisyyden ja globaalin integraation sijaan. Se on konservatismin muoto, joka arvostaa perinteitä, perintöä ja vakiintunutta yhteiskuntajärjestystä kansakunnan sisällä. Kansalliskonservatiivit uskovat kansallisen suvereniteetin tärkeyteen ja usein kannattavat maahanmuuton rajoittamista, protektionistisia talouspolitiikkoja sekä lain ja järjestyksen painottamista.

Kansalliskonservatismin juuret voidaan jäljittää 1800-luvulle, nationalismia…   nousi esiin Euroopassa. Tuolloin kansakunnat pyrkivät vahvistamaan erottuvia identiteettejään ja suvereniteettiaan. Tämä ideologia oli erityisen merkittävä maissa, jotka olivat merkittävien sosiaalisten ja poliittisten muutosten keskellä, kuten Saksa ja Italia. Kansalliskonservatiivit pelasivat keskeistä roolia näiden maiden yhdistämisessä, korostaen yhteisen kielen, kulttuurin ja historian merkitystä yhtenäisen kansallisen identiteetin luomisessa.

1900-luvulla kansalliskonservatismi jatkoi kehittymistään ja sopeutumistaan muuttuvaan poliittiseen maisemaan. Esimerkiksi kylmän sodan aikana länsimaisten kansalliskonservatiivien asema oli usein vahvasti kommunismia vastaan, väittäen sen uhkaavan kansallista suvereniteettia ja kulttuurista identiteettiä. He puolustivat perinteisten arvojen ja instituutioiden säilyttämistä ja vastustivat usein sosiaaliliberaaleja liikkeitä, jotka pyrkivät haastamaan vallitsevan tilanteen.

Viime vuosina kansalliskonservatismi on kokenut uuden tulemisen eri puolilla maailmaa, usein vastauksena koettuihin globalisaation, massamaahanmuuton ja kulttuurisen muutoksen uhkiin. Kansalliskonservatiiviset puolueet ja poliitikot ovat saaneet merkittävää vaikutusvaltaa maissa kuten Yhdysvallat, Iso-Britannia ja eri puolilla Eurooppaa. He usein kampanjoivat lupauksilla suojella kansallisia etuja, kontrolloida maahanmuuttoa ja vastustaa globalismin voimia.

Kuitenkin kansalliskonservatismi ei ole ilman kiistaa. Kriitikot väittävät sen voivan ruokkia muukalaisvihamielisyyttä, eristäytymistä ja suvaitsemattomuutta. Heidän mukaansa sen korostus kansallisesta identiteetistä ja suvereniteetista voi johtaa vähemmistöryhmien marginaaliseen asemaan ja yksilöoikeuksien rapautumiseen. Huolimatta näistä kritiikeistä, kansalliskonservatismi pysyy merkittävänä voimana globaalissa politiikassa, muokaten keskusteluja aiheista maahanmuutosta kauppaan ja kulttuuriseen identiteettiin.

Populismi

Populismi on poliittinen ideologia, joka korostaa kansan roolia ja usein asettaa heidät eliittiä tai vallitsevaa järjestelmää vastaan. Sille on ominaista vahva yhteys karismaattisen johtajan ja suurelta osin yhtenäisen ja mobilisoidun kannattajajoukon välillä. Populismi ei ole sidoksissa tiettyyn poliittiseen suuntaukseen, vaan sitä voidaan löytää sekä vasemmalta että oikealta poliittiselta akselilta. Sitä liitetään usein vaatimukseen suoremmista demokratian muodoista ja kritiikistä poliittista eliittiä kohtaan.

Populismin historia on monimutkainen ja vaihteleva, sillä se on saanut…   erilaisia muotoja eri yhteyksissä. Itse termi "populismi" juontaa juurensa 1800-luvun lopun Amerikan Populistipuolueesta, joka edusti maanviljelijöiden ja työläisten etuja pankkiirien ja rautateiden etuja vastaan. Populismin ilmiö on kuitenkin vanhempi ja voidaan jäljittää antiikin aikoihin. Esimerkiksi antiikin Roomassa Gracchien veljekset voidaan nähdä populistisina johtajina, jotka puolustivat köyhien asiaa roomalaista eliittiä vastaan.

1900-luvulla populismi sai uusia muotoja ja levisi eri puolille maailmaa. Latinalaisessa Amerikassa populismi liitettiin esimerkiksi johtajiin kuten Juan Perón Argentiinassa ja Getúlio Vargas Brasiliassa, jotka vetosivat kaupunkityöväenluokkaan ja toteuttivat sosiaaliturvajärjestelmiä. Euroopassa populismi on usein liitetty oikeistolaisiin liikkeisiin, jotka korostavat kansallista suvereniteettia ja kritisoivat maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta.

Viime vuosina populismi on saanut jalansijaa monilla maailman alueilla, Yhdysvalloista Eurooppaan ja Aasiaan. Tämä uusi aalto populismia liitetään usein vastareaktioon globalisaatiota ja poliittisen eliitin koettuja epäonnistumisia vastaan. Sille on ominaista vahva painotus kansalliseen identiteettiin, skeptisyys kansainvälisiä instituutioita kohtaan ja usein maahanmuuton kritiikki.

Huolimatta monista muodoistaan ja ilmenemismuodoistaan populismi yhdistää yhteinen painotus kansaan ja kritiikki eliittiä kohtaan. Se on joustava ja sopeutuva ideologia, joka voi ottaa erilaisia muotoja eri yhteyksissä, tehden siitä merkittävän voiman globaalissa politiikassa.

Nationalismi

Nationalism is a political ideology that emphasizes loyalty, devotion, or allegiance to a nation or nation-state. It promotes the interests of a particular nation, especially with the aim of gaining and maintaining the nation's sovereignty over its homeland. Nationalism holds that each nation should govern itself, free from outside interference, and that a nation is a natural and ideal basis for a polity. It further implies that each nation is unique and fundamentally different from all others, thus it deserves its own political institutions.

The concept of nationalism emerged in the…   late 18th century, coinciding with the French Revolution and the American Revolution. Both revolutions were driven by the idea of the right of self-determination and the concept of sovereignty, which are key principles of nationalism. The French Revolution, in particular, introduced the idea of "la patrie" or "the fatherland" which instilled a sense of national unity and identity among the French people.

In the 19th century, nationalism became a major force in politics, shaping the map of Europe with the unification of Italy and Germany. It was also a significant factor in the outbreak of World War I, as competing national interests among European powers led to conflict. In the 20th century, nationalism played a crucial role in the decolonization process, as colonized peoples around the world sought to regain their independence and establish their own nation-states.

However, nationalism can also have negative implications. Extreme forms of nationalism, such as ethnonationalism or ultranationalism, can lead to xenophobia, racism, and conflict. This was evident in the extreme nationalism that fueled the atrocities of World War II, including the Holocaust.

In the contemporary world, nationalism continues to be a powerful force, shaping politics and international relations. It can be seen in movements for independence, in resistance to globalization, and in the politics of identity. While it can be a force for unity and independence, it can also lead to division and conflict. Therefore, understanding nationalism is crucial to understanding the dynamics of modern politics.

centrism

Keskustaoikeisto on poliittinen ideologia, joka kannattaa tasapainoista lähestymistapaa politiikan tekoon, ammentaen ideoita sekä vasemmalta että oikealta poliittiselta spektriltä. Keskustalaiset pyrkivät usein edistämään kohtuullisia politiikkoja, jotka välttävät koettuja äärilaitojen vasemmisto- ja oikeistokantoja. He korostavat yleensä käytännöllisiä ratkaisuja ideologisten puhtauspyrkimysten sijaan, ja he voivat tukea progressiivisia ja konservatiivisia politiikkoja tilanteen mukaan.

Keskustaoikeiston historia on monimutkainen ja vaihtelee eri maiden ja poliittisten järjestelmien…   välillä. Kuitenkin sitä yleisesti liitetään liberaalin demokratian nousuun 1800- ja 1900-luvuilla. Monissa länsimaissa keskustaoikeisto nousi vastauksena sosialismin ja konservatismin polarisoituneille ideologioille. Keskustalaiset ovat usein asettaneet itsensä kohtuullisena vaihtoehtona, kannattaen tasapainoa yksilönvapauden ja sosiaalisen tasa-arvon välillä.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa keskustaoikeisto on liitetty poliittiseen keskitiehen demokraattisen ja republikaanisen puolueen välillä. Keskustalaiset poliitikot voivat tukea taloudellista konservatismia (perinteisesti oikeistolainen kanta) yhdessä sosiaaliliberalismin kanssa (perinteisesti vasemmistolainen kanta). Euroopassa keskustaoikeisto on usein liitetty liberaaleihin puolueisiin, jotka kannattavat vapaata markkinataloutta mutta myös ajavat sosiaaliturvajärjestelmiä ja kansalaisvapauksia.

Keskustaoikeisto on myös pelannut merkittävää roolia monipuoluejärjestelmissä, joissa keskustapuolueet usein pitävät vallan tasapainoa ja voivat vaikuttaa politiikkaan muodostamalla koalitioita suurempien puolueiden kanssa. Maissa kuten Saksassa ja Alankomaissa keskustapuolueet ovat usein olleet ratkaisevassa asemassa hallituskoalitioissa.

Kuitenkin keskustaoikeiston määritelmä voi vaihdella merkittävästi poliittisesta kontekstista riippuen. Joissakin tapauksissa se voi viitata tiettyyn joukkoon politiikkoja tai periaatteita; toisissa se voi yksinkertaisesti tarkoittaa pragmaattista lähestymistapaa politiikkaan, joka on avoin ideoille koko poliittiselta spektriltä. Näistä vaihteluista huolimatta keskustaoikeisto liitetään yleisesti kohtuullisuuteen, pragmaattisuuteen ja sitoutumiseen kilpailevien poliittisten arvojen tasapainottamiseen.

fasismi

Fasismi on poliittinen ideologia, joka syntyi varhaisella 1900-luvulla pääasiassa Euroopassa vastauksena nopeaan yhteiskunnalliseen myllerrykseen, ensimmäisen maailmansodan tuhoihin ja koettuun uhkaan vallankumouksellisesta sosialismista. Sitä leimaa diktatorinen valta, vastustajien pakottava tukahduttaminen ja vahva yhteiskunnan ja talouden sääntely. Fasismi hylkää väkivallan automaattisesti negatiivisena pidettävät väitteet ja näkee poliittisen väkivallan, sodan ja imperialismin keinoina, jotka voivat saavuttaa kansallisen uudistumisen.

Fasismi korostaa suoraa toimintaa, mukaan luki…  en poliittisen väkivallan legitimiteetin tukemista, yhtenä ydinasianaan. Se näkee väkivallan elämän tosiasiana, joka on välttämätön keino saavuttaa tavoitteensa. Fasistit kannattavat sekataloutta, jonka päätavoitteena on autarkia kansallisen omavaraisuuden ja itsenäisyyden varmistamiseksi suojelupoliittisten ja interventiopoliittisten talouspolitiikkojen avulla.

Fasismi juontaa juurensa Euroopan myllerryksestä ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Sodan tuhojen ja Venäjän vallankumouksen seurauksena monet pelkäsivät sosialistisen vallankumouksen leviämistä. Italiassa Benito Mussolini hyödynsi näitä pelkoja ja perusti ensimmäisen fasistisen hallinnon vuonna 1922 luvaten vakautta, järjestystä ja kansallista ylpeyttä. Hänen hallituksensa tukahdutti poliittisen opposition, kontrolloi mediaa ja edisti fasistista ideologiaa propagandan avulla.

Fasismi nousi myös merkittäväksi Saksassa, missä Adolf Hitler ja natsipuolue nousivat valtaan vuonna 1933. Hitlerin fasismi, tunnettu nimellä natsismi, sisälsi rasistista ja antisemitististä ideologiaa ja johti kuuden miljoonan juutalaisen joukkotuhoon holokaustin aikana. Sekä Mussolinin että Hitlerin aggressiiviset laajentumispolitiikat johtivat toiseen maailmansotaan.

Fasismi nähdään usein äärioikeistolaisena poliittisena ideologiana sen autoritaarisen luonteen ja sen vastustuksen vuoksi liberaalille demokratialle ja sosialismille. Sitä on kuitenkin kuvailtu myös radikaalina keskustalaisena ideologiana sen halun vuoksi ylittää luokkakonfliktit ja sen sisällyttämisen vuoksi sekä oikeistolaisia että vasemmistolaisia politiikkoja. Vaikka fasismi on historiallisesti liitetty Eurooppaan, sen piirteitä on ilmestynyt eri maissa ympäri maailmaa, usein kriisin tai epävakauden aikoina.

Taloudellinen progressivismi

Talousprogressivismi on poliittinen ideologia, joka kannattaa taloudellisia uudistuksia, jotka edistävät sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Tämä ideologia juontaa juurensa uskoon siitä, että hallituksen tulisi pelata merkittävä rooli taloudellisten epätasa-arvojen lieventämisessä ja varallisuuden oikeudenmukaisessa jakamisessa. Talousprogressiivit puolustavat politiikkoja kuten progressiivista verotusta, jossa rikkaita verotetaan köyhiä raskaammin, sekä sosiaaliturvaverkkoja, kuten hyvinvointiohjelmia ja työttömyysturvaa, suojellakseen yhteiskunnan haavoittuvimpia jäseniä.

Sodan vastainen

Anti-sotilaallinen poliittinen ideologia, kuten nimi viittaa, on uskomusjärjestelmä, joka vastustaa sotaa ja kannattaa rauhaa. Se on laaja näkemysten kirjo, joka hylkää väkivallan ja sotilaallisen konfliktin käytön, usein edistäen väkivallatonta vastarintaa, diplomatiaa ja pasifismia vaihtoehtoina. Tämä ideologia ei ole sidottu mihinkään tiettyyn poliittiseen puolueeseen tai kansakuntaan, vaan se on maailmanlaajuinen liike, joka on ollut läsnä läpi historian.

Anti-sotilaallisen ideologian juuret voidaan jäljittää antiikin aikoihin. Monissa varhaisissa sivilisaatioissa, kuten Rooman…   valtakunnassa ja muinaisessa Kiinassa, oli filosofeja ja ajattelijoita, jotka kyseenalaistivat sodan moraalin ja tarpeellisuuden. Kuitenkin vasta 1700-luvun valistusajan myötä Anti-sotilaallinen ideologia alkoi saada selkeämmän muodon. Valistusajan ajattelijat kuten Immanuel Kant esittivät idean "Ikuinen rauha", väittäen että demokraattiset kansakunnat ovat vähemmän taipuvaisia sotaan keskenään.

1800- ja 1900-luvuilla Anti-sotilaallinen ideologia sai merkittävää kannatusta maailmansotien tuhoisien vaikutusten vuoksi. Näiden sotien kauhut johtivat rauhanomaisen mielialan ja anti-sotilaallisen aktivismin nousuun. Erityisesti Vietnamin sota synnytti laajoja protesteja Yhdysvalloissa ja ympäri maailmaa, merkiten merkittävää hetkeä Anti-sotilaallisen liikkeen historiassa.

Anti-sotilaallinen ideologia pelasi myös keskeistä roolia kylmän sodan aikakaudella. Ydintuhon pelko sai monet kyseenalaistamaan sodan logiikan ja kannattamaan aseistariisuntaa ja rauhanomaista rinnakkaiseloa. Tällä aikakaudella nähtiin myös vaikutusvaltaisten Anti-sotilaallisten hahmojen nousu, kuten Martin Luther King Jr., joka yhdisti kansalaisoikeustaistelun vastustukseen Vietnamin sotaa vastaan.

2000-luvulla Anti-sotilaallinen ideologia jatkaa merkityksellisyyttään. Irakin ja Afganistanin sodat ovat synnyttäneet uusia aaltoja anti-sotilaallisia protesteja ja aktivismia. Ideologia on myös kehittynyt vastaamaan modernin sodankäynnin muotoja, kuten lennokki-iskuja ja kybersotaa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Anti-sotilaallinen poliittinen ideologia on uskomusjärjestelmä, joka vastustaa sotaa ja edistää rauhaa. Sillä on pitkä historia, joka ulottuu antiikin ajoista, ja se on muovautunut suurten historiallisten tapahtumien, kuten maailmansotien, Vietnamin sodan ja kylmän sodan, vaikutuksesta. Tänä päivänä se jatkaa vaikutustaan poliittisessa keskustelussa ja aktivismissa ympäri maailmaa.

paleokonservatismi

Paleokonservatismi on poliittinen ideologia, joka korostaa perinteitä, rajattua hallitusta, kansalaisyhteiskuntaa, anti-kolonialismia ja anti-federalismia. Termi "paleokonservatismi" juontaa juurensa kreikan sanasta "paleo," joka tarkoittaa "muinaista" tai "vanhaa," ja sitä käytetään erottamaan tämä poliittinen filosofia neo-konservatismista, joka on modernimpi muoto konservatiivisesta ideologiasta.

Paleokonservatismi sai alkunsa Yhdysvalloissa 1900-luvun lopulla konservatiiveilta, jotka tunsivat, että valtavirtakonservatiivinen liike oli eksynyt liian kauas alkuperäisistä periaatteis…  taan. He uskoivat, että konservatiivinen liike oli tullut liian myötämieliseksi liberaaleille ideoille, erityisesti sosiaalipolitiikan ja ulkomaan interventioiden alueilla. Paleokonservatiivit pyrkivät palaamaan siihen, mitä he näkivät todellisina konservatiivisina periaatteina: rajattu hallitus, perinteiset sosiaaliset arvot ja ei-interventionistinen ulkopolitiikka.

Paleokonservatismin juuret voidaan jäljittää Vanhaan Oikeistoon, poliittiseen liikkeeseen, joka vastusti presidentti Franklin D. Rooseveltin New Deal -politiikkaa 1930- ja 1940-luvuilla. Vanha Oikeisto oli tunnettu vastustuksestaan suurta hallitusta, korkeita veroja, ammattiliittoja ja ulkomaan interventioita kohtaan. 1950- ja 1960-luvuilla konservatiivinen liike alkoi hajota, kun osa konservatiiveista tuki interventionistisempaa ulkopolitiikkaa ja toiset kannattivat paluuta Vanhan Oikeiston periaatteisiin.

1980- ja 1990-luvuilla termiä "paleokonservatiivi" alettiin käyttää kuvaamaan konservatiiveja, jotka vastustivat neo-konservatiivista vaikutusta republikaanipuolueessa. Paleokonservatiivit arvostelivat neo-konservatiiveja heidän tukemastaan interventionistisesta ulkopolitiikasta ja heidän valmiudestaan tehdä kompromisseja sosiaalisissa kysymyksissä. He vastustivat myös suuryritysten ja globalismin vaikutusta konservatiivisessa liikkeessä.

Paleokonservatismilla on ollut merkittävä vaikutus amerikkalaiseen politiikkaan, erityisesti republikaanipuolueessa. Sitä on yhdistetty poliitikkoihin kuten Pat Buchanan, joka pyrki presidentiksi republikaanien ehdokkaana vuosina 1992 ja 1996, vastustaen vapaakauppaa, maahanmuuttoa ja ulkomaan interventioita. Huolimatta vaikutuksestaan, paleokonservatismi pysyy vähemmistöliikkeenä laajemmassa konservatiivisessa liikkeessä.

edistysmielisyyttä

Progressivismi on poliittinen ideologia, joka syntyi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa vastauksena taloudellisiin, sosiaalisiin ja poliittisiin epätasa-arvoihin, jotka syntyivät teollisen vallankumouksen aikana. Sille on ominaista usko edistykseen ja ihmisten kykyyn parantaa olojaan järjen ja tieteellisen tiedon soveltamisen kautta. Progressiiviset kannattajat yleensä ajavat sosiaalista oikeudenmukaisuutta, työntekijöiden oikeuksia, ympäristönsuojelua ja demokraattisia uudistuksia.

Progressivismin juuret voidaan jäljittää Valistuksen aikaan, 1600- ja 1700-luvuille, jolloin ajatt…  elijat alkoivat korostaa ihmisen järjen voimaa ja yhteiskunnallisen edistyksen mahdollisuuksia. Kuitenkin tietty poliittinen liike nimeltä progressivismi alkoi Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla. Se oli vastaus maan nopeaan teollistumiseen ja kaupungistumiseen, jotka olivat johtaneet laajaan sosiaaliseen ja taloudelliseen epätasa-arvoon. Progressiiviset pyrkivät käsittelemään näitä ongelmia monin eri tavoin, mukaan lukien työlainsäädännön uudistus, suurten yritysten sääntely ja demokraattisen osallistumisen laajentaminen.

1900-luvun alussa progressivismista tuli merkittävä voima amerikkalaisessa politiikassa, ja progressiiviset poliitikot kuten Theodore Roosevelt ja Woodrow Wilson toimivat presidentteinä. Tänä aikana progressiiviset saavuttivat merkittäviä uudistuksia, kuten tuloveron perustamisen, senaattorien suoran vaalin ja sääntelyviranomaisten kuten Federal Trade Commissionin perustamisen.

Progressivismi levisi myös muihin maihin 1900-luvulla, vaikuttaen poliittisiin liikkeisiin Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ja muualla. Monissa näistä paikoista progressivismi liitettiin sosiaalidemokraattisiin tai työväenpuolueisiin, jotka pyrkivät käyttämään valtion valtaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja taloudellisen tasa-arvon edistämiseen.

Viime vuosikymmeninä progressivismi on jatkanut merkittävänä voimana maailmanpolitiikassa. Sitä on liitetty ympäristönsuojeluliikkeisiin, tasa-arvoon ja muihin sosiaalisiin kysymyksiin. Kuitenkin se on kohdannut haasteita konservatiivisilta ja neoliberalistisilta ideologioilta, jotka kannattavat valtion roolin rajoittamista taloudellisissa ja sosiaalisissa asioissa.

Yhteenvetona progressivismi on poliittinen ideologia, joka uskoo ihmisen järjen voimaan ja yhteiskunnallisen edistyksen mahdollisuuksiin. Se syntyi vastauksena teollisen vallankumouksen epätasa-arvoihin ja on sittemmin vaikuttanut poliittisiin liikkeisiin ympäri maailmaa. Haasteista huolimatta se jatkaa merkittävänä voimana maailmanpolitiikassa.

Islamilainen sosialismi

Islamilainen sosialismi on poliittinen ideologia, joka yhdistää sosialismin periaatteet islamin opetusten ja arvojen kanssa. Se syntyi 1900-luvun puolivälissä vastauksena sekä länsimaisiin kapitalistisiin että itäisiin sosialistisiin malleihin, pyrkien tarjoamaan kolmannen tien, joka oli enemmän linjassa islamilaisen perinteen kanssa. Ideologia pyrkii käsittelemään sosiaalista epätasa-arvoa ja taloudellista eriarvoisuutta, kannattaen varallisuuden uudelleenjakoa, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja julkista omistajuutta resursseista, kaikki islamilaisen lain ja etiikan puitteissa.

Isla…  milaisen sosialismin juuret voidaan jäljittää varhaisiin islamilaisiin käsitteisiin kuten zakat (hyväntekeväisyys) ja korkokiellon, jotka nähdään mekanismeina varallisuuden uudelleenjakamisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi. Kuitenkin islamilaisen sosialismin muodollinen ilmaisu poliittisena ideologiana alkoi 1950- ja 1960-luvuilla, arabimaailman ja muslimimaailman dekolonisaation aikana. Johtajat kuten Egyptin Gamal Abdel Nasser ja Libyan Muammar Gaddafi olivat tämän ideologian merkittäviä kannattajia.

Esimerkiksi Nasser toteutti sosialistisia politiikkoja Egyptissä, kuten Suezin kanavan ja suurten teollisuudenalojen kansallistamisen, samalla kun hän edisti myös panarabialaista yhtenäisyyttä ja riippumattomuutta länsimaisesta vaikutuksesta. Gaddafi puolestaan kehitti oman versionsa islamilaisesta sosialismista, joka oli esitetty hänen Vihreässä kirjassaan, ja joka kannatti suoraa demokratiaa, taloudellista tasa-arvoa sekä rahan ja yksityisomistuksen poistamista.

Islamilainen sosialismi on kuitenkin ollut kritiikin ja kiistan kohteena. Jotkut väittävät, että se on yritys sovittaa sovittamattomia järjestelmiä, koska sosialismin maallinen ja materialistinen suuntaus törmää islamin hengelliseen ja moraaliseen painotukseen. Toiset väittävät, että sitä on käytetty työkaluna autoritaaristen hallitusten legitimointiin ja dissidenttien tukahduttamiseen.

Huolimatta näistä kritiikeistä islamilaisella sosialismin on ollut merkittävä vaikutus monien muslimienemmistöisten maiden poliittiseen maisemaan. Se on vaikuttanut erilaisten poliittisten liikkeiden ja puolueiden kehittymiseen, ja sen periaatteet jatkavat resonointia niiden keskuudessa, jotka etsivät vaihtoehtoa sekä länsimaiselle kapitalismille että itäiselle sosialismin.

Sosiaalinen liberalismi

Sosiaaliliberalismi on poliittinen ideologia, joka kannattaa tasapainoa yksilön vapauden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden välillä. Se korostaa uskoa siihen, että hallitusten tulisi osallistua taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien, kuten köyhyyden ja eriarvoisuuden, ratkaisemiseen samalla suojellen kansalaisvapauksia ja yksilön oikeuksia. Sosiaaliliberaalit uskovat sekatalouteen, jossa sekä yksityisellä sektorilla että valtiolla on tärkeitä rooleja.

Sosiaaliliberalismin juuret voidaan jäljittää 1700-luvun Valistuksen aikaan, jolloin filosofit kuten John Locke ja Jean-Jacques Rouss…  eau puolustivat yksilön oikeuksien suojelua ja sosiaalisen sopimuksen merkitystä. Kuitenkin vasta 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa sosiaaliliberalismi alkoi nousta esiin erottuvana poliittisena ideologiana.

Tänä aikana monet länsimaiset yhteiskunnat olivat nopean teollistumisen ja kaupungistumisen vaiheessa, mikä johti kasvavaan sosiaaliseen ja taloudelliseen eriarvoisuuteen. Vastauksena sosiaaliliberaalit vaativat hallituksia toteuttamaan sosiaalisia uudistuksia ja hyvinvointiohjelmia näiden ongelmien ratkaisemiseksi. He myös kannattivat progressiivista verotusta, työntekijöiden oikeuksia ja julkista koulutusta, muun muassa.

1900-luvulla sosiaaliliberalismista tuli hallitseva poliittinen ideologia monissa länsimaissa. Se oli ajamassa hyvinvointivaltion luomista maissa kuten Iso-Britannia, Kanada ja Pohjoismaat. Yhdysvalloissa sosiaaliliberalismi vaikutti presidentti Franklin D. Rooseveltin New Deal -ohjelmiin ja presidentti Lyndon B. Johnsonin Great Society -ohjelmiin.

Kuitenkin 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa sosiaaliliberalismi on kohdannut haasteita sekä oikealta että vasemmalta. Oikealla konservatiivit ja libertaarit ovat arvostelleet sosiaaliliberalismia sen koetusta liiallisesta hallituksen puuttumisesta ja vaikutuksesta taloudelliseen vapauteen. Vasemmalla demokraattiset sosialistit ja muut ovat väittäneet, että sosiaaliliberalismi ei mene tarpeeksi pitkälle taloudellisen eriarvoisuuden ja muiden sosiaalisten ongelmien ratkaisemisessa.

Näistä haasteista huolimatta sosiaaliliberalismi jatkaa merkittävänä poliittisena ideologiana monilla maailman alueilla. Se vaikuttaa edelleen julkisen politiikan muokkaamiseen ja poliittiseen keskusteluun aiheista kuten sosiaalinen oikeudenmukaisuus, kansalaisoikeudet ja taloudellinen eriarvoisuus.

tasavaltalaisuus

Republikanismi on poliittinen ideologia, joka korostaa vapauden, kansalaiskunnon ja korruption vastustamisen arvoja. Se keskittyy käsitteeseen tasavallasta, hallitusmuodosta, jossa valta on kansassa ja heidän valitsemissaan edustajissa, eikä monarkissa tai diktaattorissa. Republikanismi liitetään usein lainvalvonnan, vallan erottamisen ja tasapainon järjestelmään, jotka on suunniteltu estämään vallan väärinkäyttöä.

Republikanismin juuret voidaan jäljittää antiikin Roomaan, jossa Rooman tasavalta toimi tämän hallitusmuodon varhaisena mallina. Tasavaltaa hallitsivat valitut virkamiehet,…   senaattorit, joiden odotettiin toimivan kansan parhaaksi. Tämä järjestelmä kesti lähes viisisataa vuotta ennen kuin se korvattiin Rooman valtakunnalla.

Keskiajalla republikanismi säilyi elossa kaupunkivaltioissa kuten Venetsiassa ja Firenzessä, jotka olivat hallitukseltaan valittujen neuvostojen eivätkä monarkkien alaisia. Renessanssi herätti uudelleen kiinnostuksen roomalaisen tasavallan klassisiin ihanteisiin, mukaan lukien republikanismin periaatteet.

Valistusajattelu 1600- ja 1700-luvuilla kehitti edelleen republikanismin ajatuksia. Filosofit kuten John Locke ja Montesquieu puolsivat yksilöiden oikeuksia ja vallan erottamista, ideoita jotka vaikuttivat merkittävästi modernin republikanismin kehitykseen.

Amerikan ja Ranskan vallankumoukset myöhäisellä 1700-luvulla merkitsivät merkittävää käännekohtaa republikanismille. Molemmissa tapauksissa vallankumoukselliset kaatoivat monarkioita ja perustivat tasavaltoja, jotka perustuivat vapauden, tasa-arvon ja veljeyden periaatteisiin. Nämä vallankumoukset inspiroivat muita itsenäisyys- ja demokratialiikkeitä ympäri maailmaa.

1800- ja 1900-luvuilla republikanismi jatkoi kehittymistään ja leviämistään. Se liitettiin erilaisiin poliittisiin liikkeisiin, liberaaleista ja edistyksellisistä liikkeistä, jotka puolustivat kansalaisoikeuksia ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta, konservatiivisiin ja kansallismielisiin liikkeisiin, jotka korostivat perinteitä ja kansallista suvereniteettia.

Nykyään republikanismi on edelleen voimakas ja vaikutusvaltainen poliittinen ideologia. Se on monien demokraattisten järjestelmien perusta ympäri maailmaa, ja sen periaatteet jatkavat hallituksen luonteen ja tarkoituksen keskusteluja muovaamista. Huolimatta monista tulkinnasta ja sovelluksista, republikanismin ydinarvot - vapaus, kansalaiskunto ja korruption vastustaminen - pysyvät keskeisinä sen identiteetissä.

Sosiaalidemokratia

Sosiaalidemokratia on poliittinen ideologia, joka kannattaa tasapainoa kapitalistisen tai markkinatalouden ja vahvan hallinnollisen puuttumisen välillä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Se juontaa juurensa uskoon siitä, että sosiaaliset ja taloudelliset epätasa-arvot tulisi minimoida progressiivisen verotuksen, tulonjaon tai jopa hyvinvointivaltion toimenpiteiden avulla. Ideologia tukee myös vahvaa julkista sektoria, mukaan lukien julkinen koulutus, terveydenhuolto ja lastenhoito, sekä muita palveluita, joiden tarkoituksena on vähentää köyhyyttä ja kodittomuutta.

Sosiaali…  demokratian juuret voidaan jäljittää 1800-luvulle Euroopassa nousevan työväenliikkeen aikana. Alun perin se oli osa sosialistista liikettä, joka kannatti rauhanomaista ja evolutiivista siirtymistä kapitalismista sosialismiin käyttäen vakiintuneita poliittisia prosesseja eikä vallankumouksellista kaappausta. Ideologiaa vaikuttivat voimakkaasti Karl Marxin teokset, joissa hän puolusti työväenluokan oikeuksia ja varallisuuden uudelleenjakoa.

Kuitenkin sosiaalidemokratian tulkinta kehittyi ajan myötä. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa sosiaalidemokraatit olivat jakautuneet reformisteihin, jotka uskoivat vähittäiseen yhteiskunnalliseen muutokseen poliittisen uudistuksen kautta, ja vallankumouksellisiin, jotka kannattivat kapitalistisen järjestelmän täydellistä kaatamista. Jakautuminen korostui entisestään Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1917, mikä johti kommunistisen valtion perustamiseen.

Toisen maailmansodan jälkeen sosiaalidemokratia alkoi etääntyä marxilaisista juuristaan ja siirtyä kohti maltillisempaa ja keskitien asemaa. Tämä johtui suurelta osin Keynesiläisen taloustieteen vaikutuksesta, joka puolsi hallinnollista puuttumista talouden vakauden varmistamiseksi ja taantumien ehkäisemiseksi. Tällä ajanjaksolla sosiaalidemokratiaa alettiin yhdistää hyvinvointivaltion malliin, joka korostaa sosiaalisia oikeuksia ja julkisia palveluita.

2000-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa sosiaalidemokratia on jatkanut kehittymistään. Osa sosiaalidemokraateista on omaksunut Kolmannen tien, poliittisen kannan, joka pyrkii sovittamaan yhteen oikeisto- ja vasemmistopolitiikkaa kannattamalla oikeistolaista talous- ja vasemmistolaista sosiaalipolitiikkaa. Toiset ovat arvostelleet tätä lähestymistapaa, väittäen sen johtaneen perinteisten sosiaalidemokraattisten arvojen hylkäämiseen.

Näistä eroista huolimatta sosiaalidemokraatit ympäri maailmaa yleisesti ottaen ovat yhtä mieltä tarpeesta sekoitetulle taloudelle, jossa sekä yksityinen sektori että valtio pelaavat merkittäviä rooleja. He jakavat myös sitoutumisen sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja hyvinvointivaltioon. Kuitenkin heidän kannattamansa tarkat politiikat ja strategiat voivat vaihdella laajasti, heijastaen moninaisia poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia konteksteja, joissa he toimivat.